Terve vain kaikille. Tai paremminkin sairas, tänään. Muistittehan siirtää kelloja viime yönä? Hienoa. Minä en valitettavasti viime yön tapahtumien jälkeen osaa sanoa missä minun kelloni on, mutta loppujen lopuksi, ei sen väliä. En minä kuitenkaan koskaan ole noudattanut aikatauluja. Näin aluksi haluan jo kiittää jokaista, joka jaksaa lukea yhdenkin kirjoituksistani läpi...kärsikää. Onneksenne en ole kovin aktiivinen kirjoittaja. Pitemmittä puheitta alan kertaamaan mielessäni viime yön tapahtumia...ehkä ne olisi parempikin pitää vain siellä pienessä mielessäni, sanoi pieni ääni äsken korvaani, mutta kirjoitan ne nyt kuitenkin tähän teille opiksi ja varoitukseksi. Ilta alkoi sujuvasti punaviinillä,absinthella, Karhulla,hyvällä (mutta oudolla) porukalla ja stereoista täysillä soitetulla mustalla paraatilla ja christian deathillä. Kaikki meni hyvin, edes naapurissani asuva salamyhkäinen vanhempi herrasmies ei käynyt huomauttamassa herkän mielenrauhansa häirinnästä. Kissani olivat esimerkillisen hyväkäytöksisiä, vaikka ne jatkuvasti pyrkivätkin sen ainoan allergisen vieraani syliin. En saanut edes paniikkikohtausta, vaikka aiemmin päivällä tyypilliset ahdistuksen merkit osoittivat jotain kamalaa tapahtuvaksi. Liekö kyseessä ollut Sepramit vai absinthe,joka esti minua sekoamasta, tiedä häntä. Punkkupullon ja jokusen Vihreän Keijun jälkeen olimme valmista poikaa,tai naarasta, baariin. Taksikuski ei näyttänyt iloiselta meidän koko laumamme änkeytyessämme pirssiin, mutta hän kuitenkin sai rahansa ja häipyi jätettyään meidät sinne minne halusimme. Ilta sujui tavalliseen tapaan. Kuuntelin typerien ihmisten typeriä juttuja, nyökyttelin kuin hassu kiinalainen nyökytysnukke heille kaikille ja hymyilin typerääkin typerämmin. Kiitos DJ:n täysillä soittamalle musiikille,en kuullut puoliakaan mitä he sanoivat. Jossain vaiheessa kaikki ystäväni olivat häipyneet, jotkut kohti Todellisia Teinihelvettejä, toiset oli kannettu ulos,syystä jos toisesta ja loput olivat jälleen löytäneet sen Elämänsä Ainoan ja Todellisen Rakkauden. Minä join. Join lisää. Join niin paljon että lopulta korsettini ilmaisi minun juoneen tarpeeksi. Olin juuri hiljattain ostanut helvetin kalliin ja näyttävän tyllihameen. Tyhmähän kun olen, laitoin sen päälleni baariin ja joku ystävällinen nuori herra sammuttuaan syliini poltti siihen hervottoman reiän. Kiitos vain. Loppujen lopuksi ei sen väliä. Lika on elämää niinkuin OMO-info sanoo...vai oliko se niin että elämä on likaa? No joka tapauksessa,vaatteet ovat tehty mielestäni käytettäväksi, minulle on tärkeää pukeutua näyttävästi päivästä toiseen, arkenakin, mutta vaatteet eivät omista sieluani, ja loppujen lopuksi mitä kamalammalta näyttää kotiin palatessaan, sitä suuremmalla varmuudella hauskaa on ollut. Sylissäni nuokkuva herrasmies poistettiin Valtin Hotelliin jossain vaiheessa yötä, ja siitä olin hyvinkin kiitollinen, sillä hän teki aiemmin kohteliaan ehdotuksen saman vuoteen jakamisesta valomerkin jälkeen, ja vaikka yhtä kohteliaasti huomautinkin olevani Niitä Tyttöjä, hän ei ymmärtänyt sitä laisinkaan. En kuitenkaan jaksanut etsiä elämäni Ainoaa ja Todellista Rakkautta tälle yölle, sillä nurkkapöydissä hihittävät neitokaiset eivät olleet makuuni. Poistuin sulavasti ja nopeasti vessaan syleilemään posliinijumalaa (tequila on kamala kokemus oksentaa) ja sitten lähdin kohti ABC:tä. Tilasin ranskalaisia, jotka olivat niin velttoja, limaisia ja sitkeitä että eivät olisi kelvanneet nälkäkuoleman partaalla olevalle kulkukoirallekaan. Kahvi oli varmasti seisonut pannussa Titanicin uppoamisesta lähtien, mutta siinä tilassa ja olemuksessa kaikki tuntui hyvin samantekevältä. Kello oli varttia vaille kuusi aamulla. Pöytääni lähestyi Euroopan omistajan elkein nuori, suloinen poikalapsi. Käännyin epäluuloisena katsomaan taakseni ja näin pöydällisen hihittäviä ja virnuilevia juppeja, jotka tarkkailivat tilannetta. Jassoo,taas näitä leikkejä. Minua ei nyt erityisemmin huvittanut leikkiä, mutta poju istahti pöytääni ja alkoi kertoa ajatuksiaan olemuksestani ja kun hänen ajatuksensa kävivät jopa minusta hieman loukkaaviksi, katsoin parhaaksi poistua, sillä synkeän ulkokuoreni alla on rauhaa rakastava otus, jonka alla taas piilee melko hyökkäysvalmis susi. Varsinkin absinthea nauttineena tuolla susihukalla on taipumus ilmaantua esiin. Kun nousin häipyäkseni, hänen räpylänsä tarrautuivat hiuksiini, ja silloin oli mittani täynnä. Parin huitaisun ja vähemmän kohteliaan karjaisun jälkeen vartija poisti minut ja seuralaiseni ulos. Ulos lähtivät myös seuralaiseni ystävät, joten arvelin että tästä voi seurata kivulloisia hetkiä, sillä niin reilulta kuin seitsemän yhtä vastaan toki tuntuu, päätin liftata ensimmäisen auton kyytiin, joka oli pihassa, ja minulla oli kerrankin tuuria, sillä sain ajurin välittömästi. Tuurini ei tosin jatkunut kauaa, sillä uusi kuljettani oli vanhahko herrasmies joka tahtoi välttämättä perustaa perheen kanssani ja ostaa minulle merenrantayksiön kaupungin keskustasta. Mutisin vaimeasti että se olisi varmasti mukavaa, mutta en erityisemmin pidä auringosta. Pyysin häntä viemään minut kotiin, mutta hän kysäisi josko lähtisin nauttimaan whiskyä hänen luokseen. Siinä vaiheessa se oli minulle ihan sama, missä nukkuisin. Loppuyö olkoon sensuroitu. Jostain kumman syystä heräsin päivällä tutulta olohuoneen lattialta. Näin yläpuolellani isäni ukkospilveä muistuttavat kasvot. Kun hän vähemmän kohteliain sanankääntein kertoi hakeneensa minut aamulla kolmenkymmenen kilometrin päästä metsän keskeltä jostain oudosta rivitalonpätkästä. Olin kuulemma soittanut ja vakuuttanut tekeväni välittömästi kuolemaa, ellei joku hakisi minua pois, ja ainoahan ajateltavissa oleva henkilöhän oli tietysti isä-parkani. Että silleen...ei varmasti edes tarvinne mainita sitä häpeällistä olotilaa, joka on sekoittunut krapulaani päivänmittaan. Nyt on aika jättää isäni rauhoittumaan ja lähteä rakkaaseen yksiööni tutisemaan ja viihdyttämään kissoja. Mikä oli tämän tarinan opetus? En osaa sanoa sitä itsekään, mutta toivottavasti tämä oli edes jollekin opiksi ja varoitukseksi. Palaamme asiaan myöhemmin. Levätkää rauhassa.